Osanotto Eino Liukkosen muistolle

22.4.2021

Sukuseuran hallituksen osanotto seuran perustajajäsenen Eino Liukkosen muistolle

Liukkosten sukuseuran hallitus tuo osanottonsa seuran perustajajäsenen, Eino Eelis Liukkosen poismenon johdosta. Alla hänen tyttärensä muistokirjoitus.

 

 

 EINO LIUKKOSEN MUISTOLLE

 

Rintamaveteraani, maanviljelijä ja seppä Eino Eelis Liukkonen menehtyi 96 vuoden ikäisenä kotonaan 5. elokuuta 2020.

Eino syntyi vuonna 1924 maanviljelijäperheen ensimmäisenä lapsena ja ainoana poikana Hyrssälän tilalle Mikkelin maalaiskunnassa. Hänen tehtävänään oli jatkaa tilan viljelyä, vaikka sepän työt kiinnostivat jo ennen aikuistumista. Pian sota vei nuoren miehen rintamalle tykistön mittamieheksi etulinjaan, ja siellä kului kaksi vuotta. Kotiin paluun myötä Eino lunasti tilan siskoiltaan ja alkoi maatalouden raskaat vuodet vanhempien edelleen asuessa tilalla.

Avioliitossa Kaijan (o.s. Airaksinen) kanssa syntyi kaksi lasta, ja aikaa myöten tilaa kehitettiin muuttamalla tuotantosuunta maitotaloudesta porsitussikalaksi. Maataloudessa monet keinot olivat tarpeen aina jonkun kapineen rikkoutuessa, ja Einon sepän taidot kehittyivät muiden töiden lomassa. Talvellakaan ei kuitenkaan jäänyt aikaa mieluisalle harrastukselle, kun piti hakea lisätienestiä hevosen kera metsäsavotoista.

Raskaat työt kävivät ajan myötä terveydelle, ja Eino siirtyi luopumiseläkkeelle muutamia vuosia ennen varsinaista eläkeikää. Sen myötä aukeni uusi ura mielipuuhassa vanhassa pajassa, joka kunnostettiin ja varusteltiin toimivaksi. Takominen edellytti lisää tietoa. Alan kirjoja tilattiin Saksasta sekä Englannista, ja käännätettiin suomeksi. Kasvava kiinnostus ja taontataidon kehittyminen kulkivat yhtä matkaa, ja näin yksilöllisiä tuotoksia alkoi Einon käsistä syntyä.

Suomen Sepät ry:n jäseneksi Eino liittyi 1987 heti yhdistyksen perustamisen jälkeen. Yhdistyksen kautta löytyi ammattiveljiä ja ystäviä, joiden taitoja Eino arvosti. Vierailut `takopäivillä` Petäjävedellä olivat kesän kohokohta. Seppäpostin saapuessa tiedettiin, ettei sinä iltana ollut muuhun aikaa vaan kirje piti lukea tarkkaan. Yhteydenpito hyvien seppäystävien kanssa kesti vuosikymmenet aina Einon poismenoon saakka. Yhdessä he kävivät aihepiiriin liittyvillä retkillä, ja malleja taontaan etsittiin Kansallismuseota myöten.

Pajassa vierähtivät päivät aamusta iltaan mielenkiintoisen työn viedessä mukanaan. Eväät olivat mukana, vaikka paja sijaitsi pihapiirissä, ettei tulisi liian pitkiä keskeytyksiä. Tuloksia syntyikin: puukkoja, saranoita oviin, sirppejä, sokerisaksia, vesureita ja tilauksesta monta muuta tarve-esinettä. Erikoisuuksina seppä takoi myös kukkia ja kynttilänjalkoja. Pieniä tyttärenlapsiaan hän ilahdutti minikokoisilla puukoilla ja vesureilla opettaen samalla myös niiden turvallisen käytön. Nauloja lapset pääsivät ukin kanssa takomaan, kun ylettyivät kunnolla alasimelle. Myös puukon tuppia harjoiteltiin tekemään yhdessä. Eino jakoi kernaasti oppimaansa tietoa ja esitteli pajaansa sepän ylpeydellä kiinnostuneille. Jatkajaa työlleen hän toivoi lapsenlapsistaan, vaikka harrastuksena.

Toinen kiinnostuksen kohde Einolle eläkevuosina oli Liukkosten sukuseuran toiminta. Eino oli mukana perustamassa sukuseuraa ja usein hän puhui toiveestaan päästä katsomaan tämän sukuhaaran lähtöpaikkaa Hirvensalmella Puulan saaressa. Ilman koronan tuomia rajoituksia toive olisi saattanut toteutua kesällä 2020. Liukkosten sukukirjat luettiin hyvin tarkkaan.

Muutama vuosi sitten sairauskohtaus aiheutti pysähdyksen pajapuuhissa ja seppä valitti, ettei käsissä ole enää voimaa. Sen jälkeen päivittäin hän pysähtyi kävelylenkillään pajan luona tai istahti tuolille pajan kohdalla katsoen kaihoisasti ahjon suuntaan. Niin myös viimeisenä elonpäivänään. Lähtö rintamaveteraanille tuli yllättäen illalla.

Isää, ukkia, isoukkia ja seppää jäivät kaipaamaan lapset, lastenlapset, lapsenlapsenlapset sekä laaja ystäväpiiri.

Riitta Liukkonen, Einon tytär